Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Maskun Jääkarhut 10 - vuotta

 

Vuoden avantokuninkaalliset 2015

Maria ja Tallari

 

Vuosi kaksituhatta ja neljä kirjoihin kirjoitettiin
U
usia tuulia tulevaan tutkittiin
Huomattiin että
Maskussa on mahtavan mainiota kylmäuintivettä

Siellä avantouinti aiottiin alkaa
Niinpä Maskun Jääkarhuja mentiin perustamaan yhtä jalkaa
Pian oli hyvä yhdistys aikaan saatu
Ensiluokkaista oli myös tutkittu uimaveden laatu

Sitten vielä lisätään tähän
Intoa oli eikä ollenkaan vähän
Siinä työpanos yhden ja toisen Maskulaisen
Aikaansaaden uintipaikan erinomaisen

 

Siitä todisteena vuoden avantovalinta
Uutisesta alkoi onnentoivotukset ja keskinäinen halinta
Maskussa avantoon on menty 10 vuotta
Sitä on tehty suurella sydämellä eikä suinkaan suotta

Perinteitä meillä vaalitaan
Puita metsässä yhdessä kokoon haalitaan
Talkoissa ja työssä on moni päivä taitettu
Halki ja pinoon on puut odottamaan laitettu

 

Käynnissä pyyhkeiden jako ansioituneille

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ystävyytemme on avannolla lähtenyt itämään
Niinpä olemme oppineet toisistamme pitämään
Eikä ole ollenkaan iso erhe
Kun sanotaan, että olemme kuin yksi suuri perhe

Uudetkin jäsenet opetetaan olemaan oikealla tapaa
Käytäntöön kuuluu, että nurkka on Paulalle vapaa
Kesä avantouimareita kovin koettelee
Hartaasti kylmäuintia väki silloin oottelee

 

 

Odottelua :) 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Hyvää ja kivaa on tässä
Niin on laita usein kylmäuimarin elämässä
Kunhan vaan jaksaa odottaa
on hauska yhdessä avantoon pulahtaa

Täältä poissa ei halua olla kukaan
Syystäkin kaikki lähtee taas innolla mukaan
Kuninkaallisten valinnat on kauden kohokohtaa
Se ystävien keskinäiseen halailuun johtaa



 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Juhlimiseen ja ilonpitoon on siis oikea hetki
Kiitos teille kaikille kun tänne on johtanut teidän avantouintiuranne retki

Jyrki Caselius


©2017 Maskun jääkarhut - suntuubi.com